Sankarihaudalla, Alajärvellä maaliskuussa v.2000

Arvoisat läsnäolijat, hyvät Lions-ladyt ja -veljet. Noin 60 vuotta sitten elettiin sodan kurimuksen aikaa. Sota oli muuttunut arjeksi, jonka loppua ei ollut näkyvissä. Tilanne itärintamalla oli kääntynyt sellaiseksi, että omankin maamme kohtalo näytti huolestuttavalta. Pitkittynyt sota näkyi puutteena arkielämässä ja huolena sodassa olevien läheisten kohtalosta. Koskaan ei kansamme liene turvannut niin voimakkaasti rukoukseen kuin tuolloin sekä kotirintamalla, että rintamalla.

Monet meistä olivat menettäneet tai tulivat sodan kestäessä vielä menettämään taisteluissa jonkun läheisistään ja pidimme mahdollisena, että meidänkin osaksemme voi tulla sama kohtalo, haavoittuminen tai kaatuminen rintamalla.

Niin ei käynyt. Tehtäväksemme tuli jälleenrakentaa sodassa vaurioitunut ja kohtuuttomat sotakorvaukset maksaakseen saanut Suomi. Sekään ei ollut vähäinen eikä vaatimaton tehtävä. Työhön antoi kuitenkin voimia se, että meillä oli toivo paremmasta. Meillä oli selkeä mielikuva siitä millainen maa on hyvä asua. Pääosin jälleenrakennustyötä sävytti sama yksimielisyys, jolla olimme selvinneet molemmista raskaista sodista. Takanamme tuosta ajasta on noin kuusi monivaiheista vuosikymmentä. Ne asiat ja arvot, jotka meille olivat tärkeitä, näyttävät moneen kertaan menettäneen merkityksensä. Suhteellisen vauraassa ja hyvinvoivassa maassa elää tyytymättömyys, joka meidän ikäluokallemme oli vieras.

Yllättävää kuitenkin on, miten kestäviä toisaalta monet noista arvoista ovat, vaikka menneinä vuosikymmeninä useat asiat käännettiinkin päälaelleen. Nuoret osaavat jälleen pitää arvossa sitä uhria minkä taistelijat antoivat ja sitä työtä, minkä heidän isovanhempansa ovat tehneet maamme hyväksi. Tämä herättää toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen.

Yhtenä esimerkkinä nuorten uudesta arvostuksesta perinteitä kohtaan voi pitää sitä, että he haluavat elämänsä tärkeille käännekohdille kirkon siunauksen. He haluavat käydä rippikoulun, saada kirkollisen avioliittoon vihkimisen ja lapsilleen kasteen kautta kirkon jäsenyyden.

Vaikka edellä mainitut asiat näyttivät jo menettävän merkityksensä yhden sukupolven elämässä muutamana viimeksi kuluneena vuosikymmenenä, ovat ne kuitenkin edelleen nuorimpien ikäluokkien keskuudessa säilyttäneet arvonsa. Ne luovat elämään kestävän pohjan, joka säilyy ajan vaihteluissa. Nuoret näyttävät yllättävän hyvin tietävän, mille he elämänsä rakentavat, kun näemme, että maamme on kaikesta huolimatta selviytynyt hyvin historiansa vaikeissa ja vaativissa vaiheissa.

On sanottu, että maaltamme ja kansaltamme vaadittaisiin taas talvisodan yksimielisyyttä. Tämä pitää varmasti paikkansa. Siinä mielessä talvisota oli - raskaudestaan huolimatta - meille opiksi, että se antoi kansallemme yksimielisyyden mallin ja osoitti, että tuo malli on pienelle kansalle ainoa oikea malli selviytyä.

Sodat ja sen jälkeinen jälleenrakentamisen aika ovat antaneet meille itseluottamusta ja osoittaneet, että kansana olemme selviytyneet ja voimme selviytyä vaikeinakin aikoina. Jokaisella kansalla on ja täytyy olla oma Marathoninsa, oma taistelunsa, joka on sen vertauskuva, että kansa kykenee kansana selviytymään.

Toivomme, ettei maamme enää ikinä joudu kokemaan sodan kurimusta, emme Taipaleen, Talin tai Ihantalan taisteluita. Mutta toivomme yhtä hartaasti, että kansamme mielessä säilyy se, kuinka raskaasti vapaudesta on maksettu. Saattaa olla, että se ikäpolvi, joka hetkeksi näytti nousevan isiensä työtä vastaan, sai kuulla kyllikseen sotajuttujamme. Mutta meille niiden kertominen oli terapiaa, raskaiden ja hermoille käyneiden kokemusten kertaamista, jotta oma kykymme elää säilyisi.

Sankarihaudat eivät kerro siitä, että haluamme sotia, vaan ne kertovat ja kertokoon siitä, että tarvittaessa kykenemme puolustamaan omaa maatamme, vapauttamme ja koskemattomuuttamme - kotia, uskontoa ja isänmaata - siis ihmisarvoisen elämän perusasioita. Tiedämme että kaikki eivät siihen pystyneet. Vaaditut uhrit ovat olleet suuria, mutta uhrin arvostus näyttää säilyvän kansamme keskuudessa. Voimme paitsi kiitollisina, myös ylpeinä todeta tänä päivänä, ettei raskas uhri eikä työmmekään maamme ja kasvattamiemme ikäpolvien hyväksi ole ollut turha. Meillä on tunne, että sekä lapsemme että lapsenlapsemme osaavat pitää annettuja raskaita uhreja ja myöskin työtämme arvossa.

Osoitamme kunnioitusta niitä kohtaan joka antoivat elämänsä maamme vapauden puolesta, niitä kohtaan, joista osa oli Lions-veljiemme ystäviä ja taistelutovereita. Laskekaa tämän kunnioituksen osoituksena seppeleet sotiemme sankarien hautakummuille. Sytyttäkäämme myös kynttilät poismenneiden Lions- sisariemme ja veljiemme haudoille.